|
|
KALEVALA-MARATON HENRIKIN KOULULLA 27.2. 2009
Kalevalan lopullisen version ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 160 vuotta. Juhlavuotta päätettiin juhlistaa Henrikin koulussa siten, että eri luokka-asteilta kerätyt vapaaehtoiset lukivat koulun kirjastossa koko päivän ajan Kalevalaa ääneen.
Lukijat saapuivat kirjastoon aikataulun mukaisesti pienissä erissä, ja kukin porukka luki osuuttaan runsaan puolen tunnin ajan.
Koko Kalevalaa ei toki kuuden tunnin mittaisen koulupäivän aikana ehditty lukea, koska kirjassa kuitenkin on 50 lukua, mutta 19 lukua ehdittiin käydä läpi, mikä on hieno saavutus.
Maratontapahtuman tarkoitus oli esittää Kalevalan runoja ääneen entisaikojen runonlaulajien tapaan ja näin liittyä suullisen runoperinteen ketjuun. Samalla Kalevalan kieli ja poljento tulivat nuorille tutummiksi.
Jukka Järvenpää ja Elina Valtola (äidinkielen opettajat)

|