>

| Henrikin koulu  |  Kirkonpiirin koulu  |  Nummen koulu  |  Paijulan koulu  |  Valpperin koulu  |  Lukio  |  Kunnan kotisivuille  |  

· ETUSIVULLE
· LOMAKKEET
· TAPAHTUMAT
· LUKUVUOSITIEDOTE
· HENKILÖSTÖ
· OPS
· PALAUTE
· KUMMIKIRJAILIJAMME TUULA
· KOULUN HISTORIAA


 

HISTORIAA

 

Paijulan koulun ensimmäiset opettajat Arvo ja Ella Wuori sekä poika Jorma. Kuva otettu koulun pihalta

Paijulan koulu on perustettu 1912. Koulu perustettiin varsinaisten kyläkeskusten ulkopuolelle. Koulu piti ensin rakentaa Aliskulmaan, mutta koulun sijaintipaikasta käytiin kiistaa ja koulu päätettiin rakentaa Paijulaan. Aluksi koulu toimi yksiopettajaisena ja oppilaita oli noin 30. Koulun ensimmäinen opettaja oli Arvo Vuori. Koulurakennuksessa oli yksi luokkahuone ja opettajan asunto nykyisessä puutyöluokassa. Vuodesta 1926 lähtien koulussa on ollut kaksi opettajaa. Koulu oli toiminnassa myös sodan aikana. Kun Nousiaisten kunta vuonna 1973 halusi laajentaa vuonna 1971 aloitettua esikoulukokeilua, perustettiin Paijulan kouluun esiluokka. Opettajaksi uuteen esikouluun valittiin luokanopettaja Sirkka Salonen. Paijulan koulun oppilasmäärä on viimeksi kuluneen parin vuosikymmenen aikana kasvanut niin, lisärakennus katsottiin tarpeelliseksi. Koulun lisärakennuksessa on liikuntasali ja esikoulutilat. Rakennus otettiin käyttöön 1992.

>