Nousiainen

Omakotitontit - Hintojen pysyvä alennus!

Published: lokakuu 13, 2015
Karhunperkon I-alueen tontit Karhunperkon tontit sijaitsevat viihtyisällä pientaloalueella noin 2 km päässä Nousiaisten Nummen keskustaajaman...

Submit to FacebookSubmit to Google PlusSubmit to TwitterSubmit to LinkedIn

Haku







NoKiVa on Kirkonpiirin koulun kaikkien oppilaiden, esikoululaisista 6. luokkalaisiin, vanhempien yhdistys, johon jokainen vanhempi siis kuuluu jäsenenä ilman erillistä jäsenhakemusta tai -maksua. NoKiVa kuuluu Suomen Vanhempainliittoon, jonka jäsenenä on lähes 1400 päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa toimivaa vanhempainyhdistystä.
Vanhempainyhdistystoiminta tukee kodin ja koulun yhteistyötä, edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja tarjoaa vertaistukea kotien kasvatustyölle.
NoKiVassa me vanhemmat olemme varainkeruutoiminnan myötä osallistuneet KAIKKIEN koulun oppilaiden liikunta- ja kulttuurielämysten tukemiseen sekä hankkineet koululle monipuolisesti uusia opetusvälineitä. Olemme ottaneet kantaa koulukuljetusten järjestämiseen yhdessä kunnan muiden vanhempainyhdistysten kanssa. Toimintamme on monipuolista ja säännölliset kokouksemme toimivat myös mainiona foorumina vertaiskeskusteluille.

NoKiVa:n hallituksen jäsen-/ yhteystiedot 2013-2014
Tiltu Nurminen, pj.   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Mari Eura-Markula   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Marjo Halonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Tiina Kankare   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Susanna Kulmala   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Satu Laaksonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Sanna Saarinen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Heidi Salonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen.
Marjo Wiberg, rehtori

marjo.wiberg[at]edu.nousiainen.fi
Aktiivijäsenet;

Tea Sainio, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Outi Sirola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Anna Jaakkola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

NoKiVa ry: johtokunnan pöytäkirjat

- johtokunnan kokous 1/2014 (pdf)
- NoKiVan hallitus 2013-2014 (pdf)
- johtokunnan kokous 9/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous 7/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous 6/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous 4/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous3/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous 2/2013 (pdf)
- johtokunnan kokous 1/2013 (pdf)

  Click to listen highlighted text! NoKiVa- Nousiaisten Kirkonpiirin koulun vanhempain yhdistys Tulosta S√§hk√∂posti NoKiVa on Kirkonpiirin koulun kaikkien oppilaiden, esikoululaisista 6. luokkalaisiin, vanhempien yhdistys, johon jokainen vanhempi siis kuuluu j√§senen√§ ilman erillist√§ j√§senhakemusta tai -maksua. NoKiVa kuuluu Suomen Vanhempainliittoon, jonka j√§senen√§ on l√§hes 1400 p√§iv√§kodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa toimivaa vanhempainyhdistyst√§.Vanhempainyhdistystoiminta tukee kodin ja koulun yhteisty√∂t√§, edist√§√§ lasten ja nuorten hyvinvointia ja tarjoaa vertaistukea kotien kasvatusty√∂lle.NoKiVassa me vanhemmat olemme varainkeruutoiminnan my√∂t√§ osallistuneet KAIKKIEN koulun oppilaiden liikunta- ja kulttuuriel√§mysten tukemiseen sek√§ hankkineet koululle monipuolisesti uusia opetusv√§lineit√§. Olemme ottaneet kantaa koulukuljetusten j√§rjest√§miseen yhdess√§ kunnan muiden vanhempainyhdistysten kanssa. Toimintamme on monipuolista ja s√§√§nn√∂lliset kokouksemme toimivat my√∂s mainiona foorumina vertaiskeskusteluille. NoKiVa:n hallituksen j√§sen-/ yhteystiedot 2013-2014 Tiltu Nurminen, pj.   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1 = tiltu.nurminen + @; addy843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1 = addy843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1 + gmail + . + com; var addy_text843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1 = tiltu.nurminen + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloak843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1).innerHTML += +addy_text843cf687979ee99bc05ac80f899d68d1+; Mari Eura-Markula   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270 = mari.eura-markula + @; addy83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270 = addy83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270 + dnainternet + . + net; var addy_text83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270 = mari.eura-markula + @ + dnainternet + . + net;document.getElementById(cloak83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270).innerHTML += +addy_text83595de4d9d27bf6107ed9eef9ad4270+; Marjo Halonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloaka65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addya65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410 = marjo.halonen + @; addya65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410 = addya65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410 + gmail + . + com; var addy_texta65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410 = marjo.halonen + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloaka65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410).innerHTML += +addy_texta65cf3a7330c8590e8b537aebeb99410+; Tiina Kankare   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak32db5438825d199ce84ec72480f87076).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy32db5438825d199ce84ec72480f87076 = kankare.tiina + @; addy32db5438825d199ce84ec72480f87076 = addy32db5438825d199ce84ec72480f87076 + gmail + . + com; var addy_text32db5438825d199ce84ec72480f87076 = kankare.tiina + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloak32db5438825d199ce84ec72480f87076).innerHTML += +addy_text32db5438825d199ce84ec72480f87076+; Susanna Kulmala   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloakee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addyee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f = susanna.kulmala + @; addyee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f = addyee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f + dnainternet + . + net; var addy_textee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f = susanna.kulmala + @ + dnainternet + . + net;document.getElementById(cloakee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f).innerHTML += +addy_textee41b9b4f472913ffe114db7f176fb4f+; Satu Laaksonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak011189ee3108d29679d70185ef368cb5).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy011189ee3108d29679d70185ef368cb5 = satu + @; addy011189ee3108d29679d70185ef368cb5 = addy011189ee3108d29679d70185ef368cb5 + lamirak + . + fi; var addy_text011189ee3108d29679d70185ef368cb5 = satu + @ + lamirak + . + fi;document.getElementById(cloak011189ee3108d29679d70185ef368cb5).innerHTML += +addy_text011189ee3108d29679d70185ef368cb5+; Sanna Saarinen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak6fb512606cb310fecad5fc1aef791366).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy6fb512606cb310fecad5fc1aef791366 = sanna.huhti + @; addy6fb512606cb310fecad5fc1aef791366 = addy6fb512606cb310fecad5fc1aef791366 + netti + . + fi; var addy_text6fb512606cb310fecad5fc1aef791366 = sanna.huhti + @ + netti + . + fi;document.getElementById(cloak6fb512606cb310fecad5fc1aef791366).innerHTML += +addy_text6fb512606cb310fecad5fc1aef791366+; Heidi Salonen   T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950 = salonen.hj + @; addy3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950 = addy3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950 + gmail + . + com; var addy_text3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950 = salonen.hj + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloak3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950).innerHTML += +addy_text3570e4bf95895bd594e500a8fc14f950+; Marjo Wiberg, rehtori marjo.wiberg[at]edu.nousiainen.fi Aktiivij√§senet; Tea Sainio, T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloak680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addy680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388 = tea.sainio + @; addy680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388 = addy680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388 + gmail + . + com; var addy_text680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388 = tea.sainio + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloak680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388).innerHTML += +addy_text680b283ac8cd172a1cbbabf4427f7388+; Outi Sirola, T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloaka99145f731c08180d378ab67abcf5c94).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addya99145f731c08180d378ab67abcf5c94 = outikristina + @; addya99145f731c08180d378ab67abcf5c94 = addya99145f731c08180d378ab67abcf5c94 + gmail + . + com; var addy_texta99145f731c08180d378ab67abcf5c94 = outikristina + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloaka99145f731c08180d378ab67abcf5c94).innerHTML += +addy_texta99145f731c08180d378ab67abcf5c94+; Anna Jaakkola, T√§m√§ s√§hk√∂postiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen n√§hd√§ksesi sen. document.getElementById(cloake4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0).innerHTML = ; var prefix = ma + il + to; var path = hr + ef + =; var addye4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0 = kolhianna + @; addye4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0 = addye4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0 + gmail + . + com; var addy_texte4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0 = kolhianna + @ + gmail + . + com;document.getElementById(cloake4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0).innerHTML += +addy_texte4f4fc2ecb2d7b2734e070bf5863a4a0+;   NoKiVa ry: johtokunnan p√∂yt√§kirjat - johtokunnan kokous 1/2014 (pdf)- NoKiVan hallitus 2013-2014 (pdf)- johtokunnan kokous 9/2013 (pdf)- johtokunnan kokous 7/2013 (pdf)- johtokunnan kokous 6/2013 (pdf)- johtokunnan kokous 4/2013 (pdf)- johtokunnan kokous3/2013 (pdf)- johtokunnan kokous 2/2013 (pdf)- johtokunnan kokous 1/2013 (pdf)
A-- A- A A+ A++



Wiberg, Marjo
rehtori , 5. lk
Mobile: 044 435 5330
Pulli Juha
3.lk, vararehtori
Mobile: 044 435 5331
Opettajanhuone, koulunkäynninohj.
Mobile: 044 435 5327
Päiviö Sari
esiluokka a
Mobile: 044 435 5332
Vapola Anu
esiluokka b
Mobile: 044 435 5364
Bacso Katja
1.lk
Mobile: 044 435 5338
Helenius, Nelli
2. lk
Mobile: 044 435 5339
Knuutila Jussi
4. a lk
Mobile: 044 435 5334
Tuominiemi Piia
4. b lk
Mobile: 044 435 5337
Einiö Keijo
6.lk
Mobile: 044 435 5329
Lahtonen Saila ja Mäkelä Maria
päivähoito
Mobile: 044 435 5333
Koskela Katri
laaja-alainen erityisopetus
Mobile: 044 435 5335
Tuomi-Cook Marika
englanti
Mobile: 044 435 5328
Lönnroth Maija
aamu- ja iltapäiväkerho
Mobile: 044 4355325
Sinisalo Sari
palveluvastaava-siivooja
Mobile: 044 435 5443








Nousiaisten kunta
Hallintokuja 2
21270 NOUSIAINEN
Kunnanvirasto avoinna arkisin klo 9:00-15:00
puh. (02) 4391 211, faksi (02) 4391 210
nousiaisten.kunta@nousiainen.fi
Click to listen highlighted text!